Itsestäni

Pasi Kuusela

Olen sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (VALVIRA) hyväksymä terveydenhuollon ammattilainen. Olen opiskellut Suomessa urheiluhierojaksi (Tampereen Urheiluhierojakoulu) sekä käynyt syventämässä opintojani ja osaamistani niin muualla Euroopassa kuin Aasiassakin (mm. ITM – International Training Massage School, Thaimaa) erikoistuen eritoten joogahierontaan.

Taustaahieroja pose

Perusoppini sain Tampereen Urheiluhierojakoulun Espanjan toimipisteessä. Valmistumisen jälkeen matkustaminen on kuulunut harrastuksiini ja se onkin vienyt minua paikasta toiseen. Maailmalla kiertäessäni käyn usein tutustumassa erilaisiin terapeuttisiin hoitoihin. Kun törmäsin hyvään thai-joogahierontaan olin myyty. Otin hoitomuodosta selvää ja löysin Chiang Main kaupungista kansainvälisen hierontakoulun, jonne lähdin opiskelemaan. Nykyään minulla on valmiudet myös opettaa thai-joogahierontaa.

Olen erittäin kiinnostunut kehon ja mielen liikkeistä ja toiminnoista sekä tietoisuuden ja läsnäolon merkityksestä. Tämän vuoksi opiskeluni sekä itseni ja ammattitaitoni kehittäminen jatkuvat edelleen niin Suomessa kuin ulkomaillakin vieden minua ja samalla myös asiakkaitani kohti tasapainoisempaa ja parempaa oloa.

Asiakkaani, joista jokainen on ainutlaatuinen, ovat ehdottomasti työni suola, ja siksi otan asiakkaani vakavasti ja hoidan heitä ilolla, rentoudella ja välittömyydellä.

Kiitos teille!